CIU:n ja Creative Community Buildersin välinen yhteistyö tiivistyi entisestään Tom Borrupin vieraillessa Joensuussa elo-syyskuun vaihteessa. Luovaan talouteen ja luoviin yhteisöihin erikoistunut amerikkalaiskonsultti on toiminut aktiivisena sparraajana CIU:n aluekehitystoiminnan käynnistyessä syksyn aikana.
Tom Borrupin johtaman Creative Community Buildersin toiminta perustuu ennenkaikkea "ruohonjuuritason" yhteisöjen luovuuden valjastamiseen. Alueellisen kehityksen puolella suunnittelun keskeisenä lähtökohtana on tuolloin yhteisöistä löytyvät visiot, arvot, ideat ja ajatukset. Prosessien ensimmäiset vaiheet ovatkin suunnitteluun liittyvien eri tahojen välisen viestinnän optimointi, luovan ilmapiirin ja yhteistyön synnyttäminen yhteistä keskustelua varten ja ennenkaikkea kaikkien osallistuvien huolellinen kuunteleminen.
Borrup esitteli vierailunsa yhteydessä työnsä tuloksia Profit Vision ja CIU:n järjestämässä seminaarissa Joensuun Tiedepuistolla. Siinä missä Richard Floridan lanseeraama creative city -konsepti korostaa luovaa työtä tekevien merkitystä isoissa kaupungeissa, Borrupin toimintatavat ovat tuoneet konkreettisia ja merkittäviä tuloksia erityisesti pienillä paikkakunnilla ja maaseutualueilla. Siksi Creative Community Buildersin konsepti on mielenkiintoinen juuri Joensuun ympäristöä ja Pohjois-Karjalaa ajatellen.
Tutustu tarkemmin: Creative Community Buildersin kotisivut
Lataa Creative Community Buildersin syysuutiset
Tom Borrup